Matka Rottweiliin alkoi aurinkoisesti, sillä lämpötila
kohosi jopa 28 asteeseen. Tuttu sade kuitenkin ohjasi meidät perille, kuuluuhan
tunnuslauseemme "sadetta kohti!" Ukkoskuurot yllättivät meidät
taivaan halkaisevilla salamoillaan.
Näkyvyys auton etuikkunasta oli heikohko:)
Sateen loppuessa taivaalle ilmestyi suuri sateenkaari
Seuraavana aamuna Roni vietiin Rottweilin keskustaan Mike
Niidaksen kanssa freestylaamaan. Miken hän oli aiemmin tavannut Tanskassa viime
kesänä. He viettivät koko päivän pompotellen ja tutustuen Rottweilin
kaupunkiin. Roni sai myös tilaisuuden käydä saksalaisessa talossa Miken kotona.
Illalla Mike toi Ronin takaisin leirintäalueelle, ja he olivat ajaneet
moottoritiellä ikkunat auki musiikkia huudattaen 160km/h. Nopeusrajoituksia kun
ei Saksassa kuulemma ole!:) Sillä aikaa
toiset ajoivat 80km etsien nettiyhteyttä ja toiset odottivat leirintäalueella
1,5h portin aukeamista.
Joni lähti polkemaan hienoihin maisemiin, kun me muut taas
lähdimme lenkille. Jatkoimme kuntopiirien ja venyttelyiden merkissä saaden
auringon esiin.
Myös koirat surevat sateista säätä:)
+Sanoisimme että Saksa on todella halpa maa Suomeen
verrattuna, kun ruokakaupasta saa tavaraa
lähes puolet halvemmalla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti